<
Synestesian yhtyekuva 2025

Julkaisu

Synestesia julkaisee uutta musiikkia 13 vuoden tauon jälkeen

Synestesian hautajaismenot vuonna 2012 suoritettiin tyylikkäästi sulassa sovussa ja siltoja polttamatta. Yhtyeen muisto pysyi lämpimänä. Uuden musiikin luominen jatkui, joskin vain tekijöiden omiin tarpeisiin, pöytälaatikoiden uumeniin. Puheet Synestesian elvytyksestä eivät tuntuneet pitkään sopivilta saati relevanteilta.

Kunnes syntyi tarina — ja toinenkin. Satakunnan rannikoille alkoi hahmottua vaihtoehtoinen maailma, joka nivoo yhteen alueen historiaa, kosmista kauhua sekä porilaista mielenlaatua. Uusia sävellyksiä kuunneltiin nyt aivan eri korvilla, sovitettiin yhteen tarinan kanssa. Nykyteknologian avulla löydettiin tapoja tehdä musiikkia jälleen yhdessä, vaikka jäsenten välissä etäisyydet olisivatkin yli 2000 kilometriä ja ruuhkavuosien vetäessä miehiä vuorotellen pinnan alle merivirran tavoin.

Tehtiin suunnitelmia, tiedostettiin elämän realiteetit. Päätettiin julkaista musiikkia pala kerrallaan, tuplasingleinä – sitä tahtia kun sitä valmistuu, aikatauluista ja kronologiasta piittaamatta. Sinkkujen a-puolet avaavat päätarinaa ja b-puolet maalaavat laajempaa maailmaa.

30.5.2025 Synestesia avaa uuden kertomuksen ensilehdet julkaisemalla sen ensimmäisen osan: Veden varaan -singlen.

Miehistössä ei muutoksia, on aika nostaa purjeet.

Eero Hammais

Eero
Hammais

basso

Kalle Aaltonen

Kalle
Aaltonen

kitara ja laulu

Eero Kuusisto

Eero
Kuusisto

laulu

Jonne-Pekka Stenroos

Jonne-Pekka
Stenroos

kitara ja laulu

Timo Harju

Timo
Harju

rummut